Ampuma-aseiden säilytyksestä säädetään ampuma-aselaissa. Ampuma-aselain säädökset pohjautuvat eurooppalaiseen lainsäädäntöön, sillä siviilikäyttöön tarkoitettujen ampuma-aseiden hankintaan, hallussapitoon ja tuontiin ja vientiin sovelletaan kattavia EU:n sääntelypuitteita, jotka asetetaan niin sanotussa asedirektiivissä. Direktiivin tavoitteena on ollut huolehtia siitä, että sisämarkkinat toimivat ampuma-aseiden osalta ja samalla taata korkea turvallisuustaso EU:n kansalaisille.
Sen mukaan aseet tulee säilyttää luvanhaltijan vakituisessa asunnossa, murtoturvallisessa ja lukitussa turvakaapissa tai lukitussa paikassa.
Jos henkilöllä kuitenkin on erityisen vaaralliseksi luokiteltava ampuma-ase tai useampia aseita, ne on aina säilytettävä yllä mainitun kaltaisessa turvakaapissa, ellei poliisi ole erikseen hyväksynyt säilytystiloja. Erikseen on myös säännöksiä elinkeinonharjoittajille sekä koskien aseiden keräilemistä ja metsästämistä, mutta pääsäännöt aseiden säilytykseen on linjattu edellä mainitulla tavalla lainsäädännössä.
Sen lisäksi, mitä ampuma-aselaissa on säädetty, Poliisihallitus on antanut ohjeen, jonka mukaan turvakaapilta vaaditaan, että sen on osoitettu täyttävän standardin EN 14450 vähintään tason S1 tai standardin EN 1143-1 vähintään tason 0 vaatimukset taikka turvallisuustasoa koskevilta vaatimuksiltaan vähintään vastaavat vaatimukset. Poliisihallitus on lisäksi arvioinut ruotsalaisen SSF 3492 -normin vastaavan edellä mainittujen standardien vaatimuksia ja hyväksynyt normin mukaiset kaapit yli viiden aseen säilyttämiseen. Toisaalta Poliisihallitus on myös todennut, että standardi EN 14450 täyttää vähintään standardin SFS 5870 vaatimukset.
EN 14450 standardi on tarkoitettu turvallisten kaappien/tilojen standardiksi ja sen ensisijainen tarkoitus on suojata omaisuutta rikoksilta.
Tärkeää on, että aseet ja ampumatarvikkeet eivät saa olla yhdessä saatavilla. Erityisesti on myös huolehdittava siitä, etteivät lapset pääse käsiksi aseisiin tai niiden osiin. Kaikista tärkein vaatimus aseen säilyttämiselle on, että se on lukittava eikä ole vaaraa, että aseen tai sen osan voisi viedä kaapista.
SAFFORT:lta löydät nämä vaatimukset täyttävät asekaapit. Voit valita kaapin tai lokeron, ja tarjolla on useita erilaisia lukitusmekanismeja. SAFFORT:lta löydät itsellesi sopivan mallin, tarvitsetpa turvakaapin/lokeron yhdelle tai useammalle aseelle. Osa kaapeista/lokeroista on myös paloturvallisia, joilloin se suojaa asettasi myös tulipalolta jonkin aikaa.