Uhkapelien pelaaminen on ollut aina olennainen osa ihmisten elämää, ja niiden pelaamista on harrastettu jo pitkään esimerkiksi risteilyillä, pelaamoissa ja perinteisillä kivijalkakasinoilla. Internetin keksiminen ja teknologian kehittyminen muuttivat kuitenkin alaa pysyvästi. 2010- luvulta asti nettikasinot ovat johtaneet kasinomarkkinoita, ja tänä päivänä iso osa pelaamisesta tapahtuu ainoastaan netissä. Näin ollen perinteiset pelitavat ovat alkaneet jäädä yhä pienempään ja pienempään rooliin.
Nettikasinot olivat alkuaikoinaan todella alkeellisia, eikä niillä pelaaminen oikein erityisemmin säväyttänyt. Pelit olivat tylsiä, grafiikat köykäisiä, eikä pelaaminen ollut edes kovin turvallista. Tänä päivänä kasinot kuitenkin ovat todella moderneja, turvallisia, viihdyttäviä ja monipuolisia pelipaikkoja, joilla viihtyvät kaikenlaisten uhkapelien ystävät. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut valikoiman runsaus. Kasinopelaamisen suosion vuoksi markkina suorastaan pulppuaa nettikasinoita, eikä etenkään aloittelija tiedä, mille sivustolle kannattaisi mennä kokeilemaan pelaamista. Onneksi tähän on apuna erilaisia oppaita. Esimerkiksi netticasinot casinokokemus– sivustolla ovat suomalaisille parhaimpia kasinoita, joita netistä vuonna 2021 löytyy. Kannattaa siis ehdottomasti tutkailla se läpi, jos haluaa kokea parhaimman pelikokemuksen!
Kasinoala kehittyy jatkuvasti uusien toimijoiden ansiosta. Ilman kilpailua, kasinomarkkina junnaisi paikallaan, ja pelaajat kokisivat samanlaisia pelihetkiä kerrasta toiseen. Kilpailun myötä alalle kuitenkin ilmestyy uudenlaisia innovaatioita, jotka puolestaan vievät alaa ja kaikkia nettikasinoita eteenpäin. Yksi tällainen innovaatio oli muutama vuosi takaperin ilmestynyt rekisteröitymisvapaa pelaaminen. Kasinot ilman rekisteröitymistä olivat heti suuri hitti, eikä niiden rooli ole vuosien mittaan kuin kasvanut. Ne ovat jopa niin suosittuja, että uusista nettikasinoista isompi osa on pikakasinoita kuin perinteisiä kasinoita. Samalla monet tavalliset nettikasinot ovat alkaneet muuntaa itseään pikakasinoiden suuntaan.
Tähän on olemassa monenlaisia syitä. Etenkin suomalaisten pelaajien keskuudessa niistä tuli välitön hitti, sillä pelaaminen onnistui vihdoin ilman vaivalloista rekisteröitymisprosessia. Samaan aikaan päästiin eroon myös oman ajokortin paljastamisesta, ja se – jos joku – oli suomalaisille pelajille ilouutinen. Mutta mikä kaikki pikakasinoiden suosioon oikeastaan vaikuttaa? Ja miksi niiden rooli tulee vain kasvamaan vuonna 2021?
Pelaamisen aloittaminen onnistuu paljon helpommin
Pikakasinon voi tunnistaa kätevästi siitä, että rekisteröintilomake puuttuu. Pelaaminen onnistuu omien verkkopankkitunnusten avulla ja nettikasino saa kaikki tarvittavat tiedot pankin välityksellä. Tässä toimii välikätenä esimerkiksi maksupalvelu Trustly, Zimpleer Go, Brite tai jokin muu tällainen toimija, joka käyttää vahvaa tunnistautumista apunaan. Kun ei tarvitse käyttää aikaa erilaisten lomakkeiden täyttämiseen, pääsee kasinopelien pariin paljon nopeammin.
Samalla, kun pelaaja tunnistautuu, pystyy hän usein myös tallettamaan rahaa kasinolle. Maksu voidaan varmistaa esimerkiksi pankin tunnusluvulla tai tekstiviestillä, jotta voidaan olla varmoja siitä, kuka sen talletuksen oikeasti teki. Talletus ilmestyy omaan pelitilin saldoon melkein reaaliajassa, jolloin pelaaja voi hypätä heti omien lempipelien pariin.
Tavallisilla nettikasinoilla homma menee niin, että pelaaja täyttää lomakkeen ja saa sen jälkeen sähköpostiinsa koodin. Tämä koodi pitää mennä vahvistamaan, jonka jälkeen kasinolle on kirjauduttava uudestaan sisään. Sitten pitää valita itselle sopiva maksutapa, ja alkaa täyttää siihen tarvittavia tietoja. Ihmisillä ei nykypäivän kiireessä ole enää aikaa tällaisiin monimutkaisiin prosesseihin. Näin ollen kasinot ilman rekisteröitymistä mahdollistavat siis paljon nopeamman ja helpomman tavan aloittaa pelaaminen. Siksi niiden suosio on vuonna 2021 niin korkealla.
Rahojen kotiuttaminen on nopeampaa
Pikakasinoilla säästyy aikaa myös silloin, kun halutaan päästä kotiuttamaan mahdollisia voittoja. Tuossa vaiheessa tavalliset nettikasinot pyytäisivät pelaajaa viimeistään vahvistamaan oman henkilöllisyytensä erilaisten asiakirjojen avulla.
Talouslasku, ajokortti, passi tai henkilökortti pitää olla käytettävissä, jotta ihminen voi kertoa olevansa juuri sama henkilö, joka kasinolla asioi. Osa näistä tavallisista kasinoista pyytää vielä pelaajan todistamaan, että ihminen todella omistaa esimerkiksi pankkikortin, jolla talletus on tehty. Näin ollen esimerkiksi pankkikortista pitää alkaa lähettämään kuvia sekä etu- että takapuolelta.
Nettikasinot tarkistavat nämä tiedot täysin manuaalisesti ja sen vuoksi aikaa voi kulua yhdestä viiteen päivää, ennen kuin kotiutuspyyntöä aletaan edes käsitellä. Kun tiedot vihdoin vahvistetaan, alkaa kotiutuspyynnön käsittely. Tähän voi mennä kasinosta riippuen yleensä 1-3 päivää, ja sen jälkeen rahat saattavat parin päivän sisällä ilmestyä omalle pankkitilille.
Pikakasinoilla noin työläisiin projekteihin aletaan, mikäli voittosumma on yli 2000 euroa, tai jos on syytä epäillä pelaajaa rikoksesta. Välillä kohdalle voi myös sattua erilaisia pistokokeita, mutta useimmissa tapauksissa nostot voidaan tehdä ilman ylimääräistä häsläystä.
Useat pikakasinot ovat tehneet nostoprosessista automatisoidun, jolloin kotiutuspyynnön käsittelyyn menee vain muutamia sekunteja. Näin ollen rahat lähtevät liikkeelle pikimmiten, ja rahat saapuvat hetkessä pelaajalle. Tämä on yksi suuri syy sille, miksi pikakasinot ovat olleet niin suosittuja, ja ovat sitä myös vuonna 2021!
Bonuksissa on paljon alhaisemmat kierrätysvaatimukset
Nettikasinoiden suola ovat niiden bonukset. Pikakasinoiden suosioon vaikuttaa suuresti niiden tarjoamien bonusten ehdot. Jotkut pay n play kasinot eivät tarjoa bonuksia laisinkaan, jotta pelaaminen olisi mahdollisimman nopea ja mutkaton prosessi. Mutta ne pikakasinot, jotka sisältävät kampanjoita, VIP- ohjelmia, ilmaiskierroksia ja käteispalautuksia, pitävät kierrätysvaatimukset todella pieninä. Huono puoli siinä on kuitenkin se, että itse bonuksetkin pienenevät.
Tavallisilla nettikasinoilla voi olla tarjolla esimerkiksi 500 euron edestä bonusrahaa sekä satoja ilmaispyöräytyksiä, mutta pikakasinoilla nämä bonukset pyörivät satojen sijaan kymmenissä. Kierrätysehdot ovat pelaajan kannalta kuitenkin paljon ystävällisemmät. Perinteisillä nettikasinoilla kierrätysvaaimukset pyörivät noin 30-50 paikkeilla, kun taas kasinot ilman tiliä tarjoavat noin 10-30- kertaiset kierrätysehdot.
Pikakasinot haluavat nimenomaan tarjota mahdollisimman nopean, vaivattoman ja helpon pelikokemuksen. Siksi ne suosivat ilmaiskierroksia, joissa kierrätetään ainoastaan voitot, ei pelaajan talletusta. Toinen suosittu bonusmuoto näillä nettikasinoilla on käteispalautukset sekä riskittömät pelit. Käyttökokemus halutaan saada todella korkealle tasolle, ja pelaaja halutaan pelaamaan mahdollisimman nopeasti. Pelaaja puolestaan iloitsee sitä, kun voittorahoihin pääsee käsiksi niin nopealla aikataululla.
Voitot ovat suomalaisille pelaajille verovapaita
Suomalaiset eivät mieluusti maksa veroja, ellei ole aivan pakko. Sen takia verottomat voitot kiinnostavat suomalaisia pelaajia hyvinkin paljon, oli kyseessä mikä tahansa nettikasino. Verotukseen vaikuttaa kasinon omistama pelilisenssi, eli mistä maasta kasinon toimintalupa on peräisin. Samalla veroasiaan vaikuttaa se, missä pelaaja itse asuu. Mikäli pelaaja ja itse pelilisenssi ovat Euroopan Talousalueelta, ei voitoista tarvitse olla maksamassa veroja. Lisenssi kertoo osaltaan paljon myös kasinon luotettavuudesta. Suomalaisen pelaajan kannattaakin suosia esimerkiksi Maltan tai Viron lisenssin omaavia nettikasinoita!
Pikakasinoiden pelivalikoima on laadukas ja monipuolinen
Myös pikakasinot tarjoavat valikoimissaan kaikenlaisia kasinopelejä, eli pelikokemuksen laatu ei kärsi tippaakaan siitä, mikäli pelaaja päättääkin valita pelialustakseen pikakasinon. Pelaaja voi siis pelata esimerkiksi live- pelejä, pöytä- ja kolikkopelejä sekä lottoa tai bingoa ihan samalla tavalla kuin tavallisella kasinollakin. Myös pikakasinot haluavat houkutella pelaajia sivuilleen uutuuksien avulla, jonka ansiosta myös niiden parissa törmää markkinoiden tuoreimpiin uutuksiin.
Sopivan pikakasinon valinnassa kannattaa kuitenkin huomioida, mihin peleihin kyseinen sivusto panostaa. Mikäli pitää kolikkopeleistä, ei kannata pelata urheiluvedonlyöntiin panostavalla kasinolla.